Elämän suunta hukassa

Ristiriitainen olo. Samanaikaisesti kun tunnen olevani eniten sinut itseni kanssa mitä olen ikinä ollut, tunnen olevani jonkinlaisessa umpikujassa elämäni kanssa. Jollakin tapaa eksyksissä, tuntuu että tietynlainen suunta on hukassa.

Olen itsetutkiskelun kautta saavuttanut sellaisen tilanteen itseni kanssa, että olen eniten sinut oman itseni kanssa mitä olen ikinä aikaisemmin ollut. Pidän itsestäni ja viihdyn omassa kropassani. Pidän siitä ihmisestä kuka olen ja miten itseäni toteutan. 

Tuntuu hassulta, että samanaikaisesti kun  suhtaudun tyynen rauhallisesti itseeni seilaan valtavilla myrskyvesillä elämäni kanssa. Olen vasta viimeaikoina oppinut nauttimaan pienistä asioista ja olemaan onnellinen jokaisesta uudesta päivästä jonka saan kokea. Silti tuntuu, että elämästä puuttuu jotain.

Olen miettinyt mistä tämä olo voi johtua. Minulla on elämässäni kaikki hyvin ja olenkin siitä kiitollinen. Opiskelen alaa joka minua kiinnostaa ja minulla on työpaikka josta saan tienattua rahaa opintojen ohella. Minulla on hyvä parisuhde ja katto pään päällä. Olen terve ja minulla on pari ystävääkin. Ei mikään ole siis hassummin vaan elämä on täynnä asioita joista pitää olla kiitollinen.

Silti omalla tavallaan tuntuu, että elämäni suunta on hukassa. Vaikka tiedostan että kun tämä tunne tulee, niin pitää miettiä omia ratkaisujaan pitkään eikä tehdä hätiköityjä päätöksiä suuntaan jos toiseenkaan. Tuntuu että kaipaisin elämään jotain uutta, erilaista ja omalla tavallaan repäisevää. Minulla ei vain ole mitään ideaa mitä se voisi olla. Eikä ole hyvä asia että olen sellainen kaikki-nyt-heti-tänne ihminen.

Opiskelut aion suorittaa kunnialla loppuun, parisuhde on hyvä enkä miehen vaihtoa suunnittele mutta jotain lisäpotkua kaipaan elämään. Toisaalta pitäisi elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan - mutta toisaalta se saattaa pysyä samoilla raiteilla ellet yritä saada vaunua raiteilta pois.

Toisinaan minua myös ärsyttää tämä omanlainen ailahtelevaisuuteni. Välillä haluan jotakin mitä en enää halua vuoden päästä. Mutta sellaista se ihmiselämä kai onkin. Muutumme ihmisenä elämän mukana, emme pysy samanlaisina koko elämäämme. Ymmärrämme elämänkokemuksen myötä mikä on järkevää ja mikä ei sekä kiinnostuksen kohteemme muuttuu vuosien varrella.

Olen itse takonut omaan takaraivooni että aina kannattaa kokeilla jotain uutta. Kannattaa seurata omaa sydäntään ja omaa intuitiota. Tämä oma tilanteeni on hankala, koska sydän sanoo että jotain uupuu mutta en ole löytänyt vastausta että mitä se voisi olla..

Toisinaan kyseenalaistan elämäni nykyisiä raiteita. Mistä tietää, että tämä on se elämä jota haluan elää? Toisinaan mietin että jäänkö jostain paitsi koska olen koko elämäni asunut samalla paikkakunnalla eikä muutosta näy että muuttaisin täältä pois. Minulla on monia kiinnostuksen kohteita joita en voi toteuttaa vain siksi, että elän parisuhteessa. Toisaalta parisuhde tuo minulle sellaisia mahdollisuuksia mitä en ilman miestä saisi. Onko tasaisen paksu arki rakastamani miehen kanssa järkevämpi päätös kuin unelmien seuraaminen esimerkiksi ulkomaille? Onhan se konkreettista, että aina kun elämään tulee jotain mihin sitoutuu vie se toisia asioita ulottuviltasi pois. 

Tällä haen takaa, että mistä ihmeestä tietää että elää ns. oikealla tavalla? Koska kuitenkaan ei tiedä asioita ennen kun kokeilee.. Ehkä pelkään virheitä, ehkä pelkään että jään jostain paitsi. Ehkä olen jonkinlainen tuulispää - aina on oltava menossa, aina on oltava jotain uutta ja jännää elämässä ja jokin projekti kesken. Ehkä en osaa rauhoittua ja elää tasapainoista elämää. Toisinaan mietin aina tulevaisuutta tai muistelen menneisyyttä, se ärsyttää sillä haluaisin elää tässä hetkessä.

Tuntuu, että josain vaiheessa elin sellaista elämää että halusin tarkoituksella heittää elämäni ihan päin häränpyllyä, tehdä virheitä ja etsiä uusia jänniä seikkailuita elämään. Toisaalta kuvittelin että tämän draaman etsiminen olisi jo menneen talveen lumia. Sitten mieleen nousi, että entä jos tiikeri ei ikinä pääse raidoistaan? Jos se on minun luonteessani että olen tälläinen? Ja vaikka mitä uutta tulisi elämään, olisinko ikinä tyytyväinen?

Ehkä minulla on vain tylsää, kun elämä pyörii vain koulun ja työn ympärillä. Toki liikunta kuuluu myös elämään, mutta tuntuu että jotain puuttuu. Ehkä radikaalisti on tullut 'tyhjää tilaa' elämään kun lopetin juomisen ja näin ollen en ole nähnyt kavereita vapaa-ajalla laisinkaan. Ja toisaalta niitä potentiaalisia ystäviä ei juuri nyt monia löydykään. En vain tiedä millä tämä tyhjä kolo täytetään.

No, jatkan itseni etsimistä ja mietin mitä elämääni haluaisin lisää. Pitää muistaa olla tyytyväinen myös nykyhetkestä vaikka mikään ei muuttuisikaan. Ehkä olisi ihan hyvä taito oppia olemaan rauhallisesti ilman mitään ihmeellistä. Äh en minä tiedä. Kaipaan sitä tunnetta että tunnen eläväni. Täysillä, nauttien, innolla, rakkaudella.

Ps. Sain päähäni, että haluaisin kokeilla millaista on olla rekkakuski. Toisaalta haaveilen perheestä. Toisaalta en edes tiedä mistä haaveilen. Tuntuu, ettei tälläinen rauhaton sielu voisi olla lapsien kanssa kotona. Toisaalta oman yrityksen pyörittäminen voisi olla mielenkiintoista, mutta mitä sitä alkaisi yrittämään? Tässä on teille esimerkki kuinka ristiriitaisissa tunnelmissa olen elämäni kanssa. Yritä tässä sitten elää parhaalla mahdollisella tavalla..