Vaikka otsikosta voisi päätellä, että uudenvuodenaattoni on jotenkin surkea ja masentava koska joudun (saan) viettää sen yksin - niin asia ei suinkaan ole niin; se on oikeastaan oma valintani ja fiilikseni on siitä huolimatta erittäin iloinen, onnellinen ja tyytyväinen.
Ja miksi?
Ehkä siksi, että saan kerrankin olla ihan rauhassa ja tehdä niitä asioita mistä minä nautin. Mies on töissä ja minä olen koira- & kissavahtina kotona. En näe tässä mitään ongelmaa, eli toisin sanoen olisin luultavasti samassa tilanteessa vaikka koiran tai kissojen perään ei olisi pakko katsoa. Elämä on muuttunut aika paljon parin vuoden takaisesta, sillä voin sanoa suoraan että tämä oli pahin painajaiseni pari vuotta sitten. Se, että joudun olemaan yksin "kiinni" jossakin kun muut ovat juhlimassa. Nyt tämä tuntuu luonnolliselta, sellaiselta että näin sen kuuluu ollakin.
En osaa selittää sitä tunnetta, mutta uskon että monet teistä jotka ovat päässeet irti alkoholista ja joka viikonloppuisesta rilluttelemisesta niin ymmärrätte asian. Sen, kun elämässä muuttuu tärkeysjärjestys täysin. Se, että alat nauttimaan aivan erilaisista asioista kuin aikaisemmin ja vanha elämä on vain varjo menneisyydestä joka tuntuu jopa epätodelliselta, että olet voinut niin joskus elää. Kuulostaako tutulta?
Uskon, että monelle tämä vaihe tulee silloin kun perhe alkaa kasvamaan ja jälkikasvua tulemaan. Minulle ei kuitenkaan ole jälkikasvua ilmestynyt, mutta olisiko tämä jonkinlaista aikuistumista ja vanhenemista? En vain saa juomisesta ja rilluttelemasta mitään enää irti. Kun aloin tutkimaan itseäni enemmän noin vuosi sitten ja seuraamaan omia mielenkiinnostuksen kohteitani sain muokattua elämästäni luonnollisella tavalla omankaltaiseni. Ennen kadehdin ihmisiä jotka pystyvät irrottautumaan alkoholista ja juhlimisesta, mutta olin varma etten pysty siihen itse vaikka kuinka suuria ponnisteluita tekisin. Kun aloin seuraamaan omaa sydäntäni - niitä asioita jotka minua kiinnostaa ja joiden tekemisestä nautin, alkoi elämäni kuin itsestään muovautumaan tätä tilaa kohti.
Tuntuu, että en ole tehnyt suuresti töitä kun vähitellen juominen alkoi hiipumaan koska kaikki muu vei kiinnostukseni, aikani sekä energiani. Minulla ei ollut enää aikaa eikä varsinkaan kiinnostusta sellaisiin asioihin, joista en enää nauti. Eli siis alkoholiin, juomiseen ja baarielämään. Kun olin tajunnut tämän, alkoi myös sellaiset kaveriporukat tipahtelemaan elämästäni pois joita näin vain silloin kun joimme. Se on surullista, mutta uskon että parempi niin. On turha väkisin yrittää pitää kiinni sellaisista ihmisistä joiden kanssa sinulla ei ole mitään yhteistä. Vaikka ystäväpiirini on nykyään pienempi, on se sitäkin kallisarvoisempi ja "läheisempi". Minun on huomattavasti parempi olla ja helpompi hengittää kun saan keskittyä minulle tärkeisiin asioihin elämässäni eikä minun tarvitse roikkua holtittomasti "kaikessa" ja yrittää jollain tavalla suoriutua kaikesta menosta ja melskeestä - niistäkin jotka eivät minua palvele millään tavalla enää.
Ennen tosiaan suurin pelkoni oli joutua olemaan yksin kun muut ryyppää ja rellestää. Ensimmäiset kerrat olivat ahdistavia kun jättäydyin pois meiningeistä, mutta kohta huomasin nauttivani niistä illoista suunnattomasti. Ja tämä nautinto kasvoi kerta kerralta, niin utopistiselta kun se kuulostaakin. Olen oikeasti ollut ihminen joka on viihteellä riekkunut todella paljon. Se taisi joskus olla minulle jopa isoin asia elämässäni. Niinpä, surullista. Nykyään ei tunnu lainkaan pahalta hengata yksin Juhannusta tai juuri vaikka nyt Uudenvuodenaattoa, vaan olen enemmänkin oppinut nauttimaan pienistä asioista entistä enemmän. Tuntuu erittäin mahtavalta itseasiassa, etten ole riippuvainen kenestäkään muusta vaan osaan löytää iloni ja onneni yksinkin. Taito sekin, uskoisin. Toki parhain tapa viettää ilta esimerkiksi Juhannuksena on läheisten ystävien tai perheen kanssa esimerkiksi mökillä, mutta kännijuhlimisesta tms. en enää välitä. On kuitenkin valitettavaa todeta, että näitä ystäviä on liian vähän joiden kanssa rauhallinen illanvietto onnistuu. No, ehkä näistä minun rellestämiskavereistakin tulee aikanaan vanhoja ja he alkavat rauhoittumaan, ken tietää.
Tänään olin ensin koko päivän töissä, tuntui ettei se härdelli helpota laisinkaan. Työpäivän loputtua jäin vielä katsomaan työnantajani järjestämän ilotulituksen. Oli aika komea!
Tämän operaation jälkeen suuntasin autoni salille. Ei ollut ketään muuta lisäkseni; mahtavaamahtavaamahtavaa! En tiedä mitään parempaa kuin se, että saan yksin apinoida itsekseni salilla. Toisinaan se on osittain jopa pelottavaa, mutta osaan kuitenkin jo rentoutua ja keskittyä treenaamiseen enkä aaveiden metsästämiseen. Usein yksin ollessani kokeilen kaikkia sellaisia asioita, joita en välttämättä uskalla/kehtaa kokeilla muiden katsoessa -> sellaisia laitteita/liikkeitä joita en ole ennen kokeillut tai en ole varma kuinka niitä käytetään/kuinka liikkeet tehdään. Olen kuitenkin yrittänyt päästä eroon tästä pelkotilasta ja ihan rauhassa muidenkin läsnäollessa tehdä omia juttujani. Alussahan se oli kauheaa mennä salille jos oli paljon väkeä, tuntui että kaikki katsoi enkä pystynyt tekemään mitään.
Kun salilla olin kuluttanut tarpeeksi aikaa (jee opin uusia asioita paljonkin!), enkä suinkaan vain kuvaillut itseäni. Mietin myös, että en useinkaan treenaa meikit naamassa, mutta tällä kertaa en saanut pestyä niitä töiden jälkeen. Vaatteeni oli myös puolikiireessä aamulla napattu mukaan - joten ei kunnon salikamppeet mukana.
Loppuverryttelyn tein koiran kanssa lenkkeillen ja se olikin aika katastrofi lenkki. En tiedä miksi lähdin lenkkeilemään asutusalueelle, koska jos olisin ollut järkevä niin olisin mennyt ennemmin vaikka pimeään lähimetsään. Asutusalueella ihmiset ampuivat raketteja aivan vierestämme vaikka varmasti näkivät meidät - ja koira tietty pelkäsi. Tuntui, että jossain vaiheessa meidät saarrettiin ihan täysin enkä löytänyt "pakotietä" ulos että pääsisimme jotain reittiä mahdollisimman äkkiä kotiin. Koira pelkäsi vielä enemmän kuin aikaisempina vuosina, oikein tärisi ja yritti vetää kuin mikäkin kahjo. Suurin pelkoni oli, että jollakin tapaa koira pääsee irti ja lähtee karkuun. Pääsimme kuitenkin lopulta turvallisesti perille vaikka itse olin hieman skeptinen asian suhteen. Kun raketteja ammuttiin jokapuolelta alkoi koira jo sinkoilemaan minne sattuu ja 40 kilon vetäessä käsi oli hieman koetuksella. On muuten hevoshistoriasta apua tälläisessä tilanteessa, jotenkin ymmärtää pärjäävänsä isolle koiralle kun on sinkoilevaa 700 kiloista hevostakin taluttanut. Jotenkin se oma asenne sekä varmuus asian suhteen vaikuttaa tässäkin suuresti jonka koira vaistoaa. Olisi niin kätevä kun ei tarvitsisi koiria lenkittää näin Uudenvuodenaattona, mutta valitettavasti se on pakko. Yritin löytää vielä sellaisen ajan, ettei vielä ammuttaisi paljon raketteja mutta katinkontit. Onneksi se päivä vuodesta alkaa taas kohta olemaan ohi.
Kissatkin taitaa olla hieman hermona koska kumpikaan ei ole pyytänyt ulos vaan hakee hellyyttä ja läheisyyttä koko ajan.
Kaiken tämän episodin jälkeen kävin suihkussa ja vietin loppu aattoillan suihkunraikkaana. Illan eväisiin kuului Novellen Plus Sinkki -pullo sekä patonki salaatinkastikkeella. Avót ihanaa! Joku saattaa pitää mun mielitekoja hieman kummallisena, mutta ihan sairaan parasta. Ja tuo Novellen Plus Sinkki on kyllä ihan parasta - ja tämä ei ole kaupallinen mainos! :D
Mutta joo, hyvät Uudenvuodet kaikille ja juhlikaahan rauhallisesti! :) Toivotan kaikkea hyvää Teidän vuoteenne 2016! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen saamistani kommenteista, mutta pidetäänhän sisältö asiallisena! :)