sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Ensimmäinen pitkä hölkkälenkki!


Wuhuu!! Nyt tulee tälläinen nopea hehkutus postaus: ELÄMÄNI ENSIMMÄINEN 11KM LENKKI TAKANA AIKAAN 1H 25MIN! (Olen kirjoittanut tämän tekstin illalla, mutta julkaisen nyt kun jostain syystä puhelin illalla ei antanut..)

En ole ikimaailmassa voinutkaan kuvitella tekeväni noin pitkää lenkkiä. En ikinä. Enkä olisi ikinä voinut kuvitella, että selviän siitä näin hyvin koska en kuitenkaan lähiaikoina ole treenannut niin paljon kuin olisi ollut suositeltavaa! Niin se vaan on, että juoksukunto kehittyy nopeasti (kunhan ei vaan ala liian innokkaasti aluksi treenaamaan!) ja että hyvällä pohja/peruskunnolla on oikeasti merkitystä. Itse kävelen joka päivä koiran kanssa noin tunnin vaikka mitään muuta liikuntaa en harrastaisikaan. 


Mielestäni tempo pysyi hyvänä koko matkan ja vasta loppu puolella alkoi jalat väsymään ja hieman sattumaan. Myös vasen polvi tuntui josain kohtaa hieman aralle, muttei kuitenkaan kipuillut. Jotenkin tuntuu, että mulla on aina ollut jotenkin heikot polvet. En esim pysty kyykkäämään liian raskailla painoilla koska polvissa tuntuu epämukavalta.

Olen tyytyväinen että minnekään ei pistänyt, ainoastaan vasen hartia sattui alkulenkin aikana mutta helpottui loppua kohden! Jesjesjes mä pystyin siihen!! :D


Nyt voin hyvällä omalla tunnolla röhnöttää loppu illan sohvalla katsoen telkkaria. Kello on kyllä jo aika paljon, mutta pitää kai mies vielä noutaa riennoistaan. Sillä välin aion syödä hyvin ja käydä suihkussa, toivottavasti en nukahda tähän koska on aika raukea olo. 

Mun ei oikeasti edes pitänyt lähteä kovin pitkälle lenkille, vaan melko pienelle. Matkalla sain kuitenkin jonkun hullutuksen aikaiseksi ja päätin kilpailla itseni kanssa. Omien rajojen rikkominen ja itsensä voittaminen on parasta. Kaikki lähtee asenteesta ja omasta taistelunvoimasta.



Tekin pystytte jos minäkin ! Tsemppiä! Nyt huilataan pari päivää, ettei aleta ihan hullun tavalla rehkimään. Ajatuksena oli tänään lukea kokeisiin, mutta taidankin pyhittää sille vasta huomisen päivän (koska viimetippaan jättäminen on niin järkevää ehhehh...). Mutta sitä ennen aion nukkua kauan, koska pari viime yötä olen nukkunut huonosti. 

Hauskaa illan jatkoa! Xoxo, Valeria


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen saamistani kommenteista, mutta pidetäänhän sisältö asiallisena! :)