(No minäpä pysähdyin toviksi tähän alkutekstiin, ja aloin miettimään kirjoitetaanko otsikossa oleva sana kunpa vai kumpa? Kuinkas aivot voi nyt jurruttaa näin tyhjää, mutta tulin siihen päätökseen että se on kunpa.. :D)
Olen tässä lähiaikoina miettinyt paljon elämän hektisyyttä. Sitä, että elämä on tässä ja nyt. Meillä ei ole tietoa huomisesta vaan ainoastaan tämä hetki. Voimme ainoastaan haaveilla ja unelmoida huomisesta, mutta monestiko asiat menevät niin kuin olemme suunnitelleet? Niin, ei useinkaan. Ei ainakaan minulla ole mennyt. Usein suunnitelmamme ovat siis suuntaa antavia, mutta sattumien kirjo hoitaa lopun toteutuksesta.
Toisinaan kulutamme aivan liikaa energiaa tulevaisuuden murehtimiseen. On tärkeää, ettei elä täysin holtittomasti vaan katsoo asioita myös hieman pidemmälle - mutta on turhaa energian haaskaamista pohtia tulevaisuuden asioita päivittäin. Varsinkin sellaisia asioita, joihin et voi itse vaikuttaa. Voin myös sanoa, että sorrun tähän itse aivan liian usein. On ollut kivinen taival opetella eroon tästä taipumuksesta, mutta itsetutkiskelu tämän asian saralla on opettanut paljon. On tärkeää ymmärtää tekemiensä asioiden syy-seuraussuhteet. Järkevissä määrin tulevaisuutta kannattaa miettiä siltä saralta, että mitä tulevaisuudelta haluat? Tätä kohti sinun kannattaa alkaa rakentamaan elämääsi, kuitenkin niin että voit elää nyt eikä arkesi perustu vaan tulevaisuuden rakentamisesta. Esimerkiksi itse olen ajatellut tulevaa sen verran että haluan opiskella itselleni kunnon ammatin, jotta saisin tulevaisuudessa jonkinlaisen järkevän työpaikan. Mutta turhaan käytän voimavarojani esimerkiksi sen murehtimiseen, että mitä jos valmistunkin työttömäksi? Se on sen ajan murhe, ensin huolehditaan siitä että valmistutaan.
Ymmärrättekö mitä tarkoitan? On todella stressaavaa, ahdistavaa ja väsyttävää jatkuvasti murehtia tulevaisuudesta, koska se on sellainen asia johon me voimme vain pienellä omalla panostuksellamme vaikuttaa. Loput ovat kohtalon ja sattumien käsissä. Pystymme ohjaamaan itseämme oikeaan suuntaan, mutta vaikka tekisimme kaiken kunnolla ja ohjeiden mukaan - voi lopputulos olla aivan jotain muuta. Tähän pätee myös sanonta; matka on tärkeämpi kuin päämäärä.
Sen sijaan, että elämme ajatuksissamme tulevaisuudessa tai kannamme menneisyyden murheita mukanamme olisi tärkeää elää hetkessä. Keskittyä tähän päivään ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Se on minusta taito, jota jokaisen tulisi kehittää. Minuutit, tunnit ja päivät vain vierivät ohitsemme kun kaikki ovat niin suorituskeskeisiä nykyään. Tuntuu, että elämämme tärkein tehtävä on tällä hetkellä suoriutua arjesta. Se, että selviää päivän pakollisesta ohjelmasta on päivän pääagenda; muu on sivuseikka. Emme huomaakaan kun kesä vaihtuu syksyksi tai lapsemme kasvavat isoiksi. Ainoa jota jaksamme ihmetellä kassajonossa on se, että minne se aika oikein katoaa? Vuodet vain vierivät ilman, että oma järki pysyy perässä. Niinpä.
Itse olen löytänyt tähän jonkinlaisen ratkaisun joka toimii ainakin omassa elämässäni. Tämä on taito, josta olen ehkä jopa hieman ylpeä koska olen tajunnut, että nämä ovat ainakin oman elämäni kulmakiviä joista onnellinen elämäni koostuu. Tämä on se taito ajatella asioita, josta uskon pitkälti oman onnellisuuteni johtuvan. Ja mikä parasta, tämän taidon kehittämiseen en ole tarvinnut rahaa tai valtaa, ainoastaan pienen pientä ymmärrystä itseäni sekä maailmaa kohtaan. Pitää pysähtyä, ihan oikeasti. Elämä ei saa olla väkinäistä suorittamista, sen pitää olla elämistä. Rakkautta, välittämistä. Pitää nauttia asioista joita teet, joten toisin sanoen tehdä niitä asioita joista nautit. Lopputulos ei kai voi olla muuta kuin hyvä? Sellaista, että yrität jokaisesta hetkestä löytää ne positiiviset asiat ja nauttia juuri tästä hetkestä. Tärkeää on rakentaa omanlainen elämä ja lopettaa toisten pillin mukaan tanssiminen.
Toki ymmärrän, että myös negatiivisia asioita tapahtuu koko ajan elämässämme. On tärkeää, että ne käy läpi ajan kanssa ja ottaa niistä opikseen. Jokaisesta vastoinkäymisestä ja negatiivisesta tunteesta voi oppia jotain. Nämä ovat niitä kokemuksia, jotka muokkaavat meitä ihmisinä. Käyttäytymisemme sekä ajatusmaailmamme muuttuu erilaisten kokemuksien kautta. Maailma muuttuu ja me muutumme siinä mukana. Saamme uusia perspektiivejä tarkastella elämää. Vaikka emme voi työntää surua elämästämme kokonaan pois, niin meidän on opittava elämään niiden asioiden kanssa. Jokaisen elämässä tapahtuu jossakin vaiheessa jotain surullista. On tärkeää, että näiden surujen läpi näemme ne iloiset ja hyvät asiat vielä elämässämme. Näiden pahojen tapahtumien kautta meidän pitää saada voimaa nauttia entisestään elämän tarjoamista pienistä iloista; koska negatiivisten kokemusten kautta tajuamme ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista vaan jatkuvaa muutosta sekä epävarmuutta. Niistä iloista on opittava tarttumaan kiinni, joita elämä meille tarjoaa.
Niinpä olen päättänyt, että elän tässä ja nyt. En halua olla enää suorituskeskeinen. Nautin tästä päiväkahvista joka on käteni ulottuvilla sekä tämän blogitekstin kirjoittamisesta. Muulla ei ole juuri nyt kovinkaan paljon väliä. Toisinaan pidän itseäni hulluna, koska saatan pomppia tuolla metsässä kauniiden maisemien perässä, maata kostealla nurmella katsomassa tähtitaivasta, kiivetä puuhun jotta näen kauniin auringonlaskun, ihastella hyönteisten tanssimista ilta-auringossa ymmärtäen että ne katoavat kohta talven tullessa - mutta nämä ovat juuri niitä arjen pieniä asioita joista jokaisella on mahdollisuus nauttia ilman suurta panostusta tai rahallista omaisuutta. Ne kauniit asiat omassa elämässään pitää vaan ymmärtää, ja niitä pitää arvostaa. Nykyäänhän kuvitellaan, että raha tuo sen onnen. Itse olen täysin eri mieltä. Onni lähtee itsestä, omasta asenteesta ja omasta tavasta katsoa elämää sekä omasta tavasta elää. Maailma ei aseta meille juurikaan rajoja, vaan me valitettavan usein asetamme ne rajat itse itsellemme. Me olemme itsemme pahin vastus. Uskokaa tai älkää.
Tuntuu, että monet säntäilevät paikasta toiseen eivätkä osaa yhtään pysähtyä ja katsoa mitä ympärillä tapahtuu. Tätä ominaisuutta kaipaan ihmisissä erityisesti. Tuntuu, että kaikki pyörii oman navan ympärillä eikä juuri välitetä muista - paitsi lähipiirin ihmisistä. Ihmisistä jotka ovat sinulle tärkeitä. Mutta minusta se on kaunista, että huomioi lähellä olevat ihmiset vaikka he olisivat tuntemattomia. Miksi meidän tarvitsee olla aina niin kovia ja kylmiä? Miksemme voisi tehdä maailmasta hieman parempaa paikkaa elää omilla pienillä hyvillä teoilla? Se voi olla hymy vastaantulijalle tai vanhuksen auttaminen. Ympärillämme tapahtuu paljon sellaisia asioita, joita me emme huomaa hössötyksemme seasta tai suljemme silmämme omien kiireidemme vuoksi.
Uskon, että kun nautit oikeasti elämäsi pienistä hetkistä, juuri siitä arjesta jota elät joka päivä, auttaa sinua löytämään onnellisuuden ja ilon elämääsi. Uskon, että se parantaa huimasti tyytyväisyyden tunnetta omaa elämääsi kohtaan. Lähipiirissäni elää paljon ihmisiä, joista huokuu ulospäin epätyytyväisyys omaan elämäänsä. En käsitä miksi, sillä heidän elämässään on kaikki hyvin. Paremmin kuin voisi toivoa; katto pään päällä, he ovat terveitä, heillä jokaisella on ihana perhe sekä ystäviä. Ei mitään miksi valittaa - mutta silti valittaminen kuuluu päivittäiseen toimintaan. Mielestäni tämä on jo syy katsoa peiliin. Jos on epätyytyväinen omaan elämäänsä, pitää pohtia mitä pitäisi muuttaa että asia olisi toisin. Mitä oikein elämältä odottaa ja kuinka tämän onnellisuuden voisi saavuttaa? Paljon on itsestään kiinni, eikä voi kuvitella että ulkopuoliset asiat voisivat sen onnen tuoda itselleen. Kaikki lähtee itsestä ja omasta asenteesta. Itse pitää nähdä vaivaa oman onnensa saavuttamiseen, sillä sitä onnea ei kukaan muukaan sinulle tuo. On surullista katsoa ihmisiä, jotka ovat epätyytyväisiä omaan elämäänsä ja jatkavat siitä valittamista - mutteivat ole valmiita tekemään mitään asioiden eteen.
Tuntuu, että monet odottavat elämältään koko ajan vain jotain. Pari kaveriani ruikuttavat koko ajan elämän kurjuudesta. Tuntuu, että he koko ajan odottavat jotain. Sitä jotain, mikä saa heidät taas onnelliseksi. Tämä voisi olla esimerkiksi matka ulkomaille tai uusi kallis laukku. Minä olen sitä mieltä, että elämässä ei pitkälle pötkitä jos materia tai jatkuva arjesta irtautuminen on ainoa asia joka tuo sinulle onnen. Koska se on vain sen pienen hetken onni. Olisi todella raskasta, jos minulla olisi koko ajan sellainen tunne että perus arkeni olisi aivan hanurista. Paljon kivempaa on kun oma onnellisuus on jatkuvaa sekä arkipäiväistä. Sitä, että koen päivittäin onnentunteita omasta elämästäni sekä iloa asioista joita elämääni kuuluu.. Vaikka arkeni on pääasissa sitä samaa, niin en edes kaipaa mitään uutta vaan minulla on todella hyvä näin. Edes viikonloput eivät juuri eroa arkipäivistä - mutta en valita, sillä kaikki on ihan hyvin. Oikeastaan todella hyvin. Pidän elämästäni, suurimmaksi osaksi ainakin. Jos en pidä, niin ne ovat hetkellisiä olotiloja jotka johtuvat joistakin negatiivisista vastoinkäymisistä. Koska se on fakta, että elämässä ei voi tapahtua koko ajan jotain kivaa - arjesta poikkeavaa. Siksi se oma arki pitää rakentaa omanlaiseksi, sellaiseksi josta itse pitää. Sellaiseksi joka tuo onnen itsellesi. Sellaiseksi, että olet tyytyväinen elämääsi.
Toisinaan kulutamme aivan liikaa energiaa tulevaisuuden murehtimiseen. On tärkeää, ettei elä täysin holtittomasti vaan katsoo asioita myös hieman pidemmälle - mutta on turhaa energian haaskaamista pohtia tulevaisuuden asioita päivittäin. Varsinkin sellaisia asioita, joihin et voi itse vaikuttaa. Voin myös sanoa, että sorrun tähän itse aivan liian usein. On ollut kivinen taival opetella eroon tästä taipumuksesta, mutta itsetutkiskelu tämän asian saralla on opettanut paljon. On tärkeää ymmärtää tekemiensä asioiden syy-seuraussuhteet. Järkevissä määrin tulevaisuutta kannattaa miettiä siltä saralta, että mitä tulevaisuudelta haluat? Tätä kohti sinun kannattaa alkaa rakentamaan elämääsi, kuitenkin niin että voit elää nyt eikä arkesi perustu vaan tulevaisuuden rakentamisesta. Esimerkiksi itse olen ajatellut tulevaa sen verran että haluan opiskella itselleni kunnon ammatin, jotta saisin tulevaisuudessa jonkinlaisen järkevän työpaikan. Mutta turhaan käytän voimavarojani esimerkiksi sen murehtimiseen, että mitä jos valmistunkin työttömäksi? Se on sen ajan murhe, ensin huolehditaan siitä että valmistutaan.
Ymmärrättekö mitä tarkoitan? On todella stressaavaa, ahdistavaa ja väsyttävää jatkuvasti murehtia tulevaisuudesta, koska se on sellainen asia johon me voimme vain pienellä omalla panostuksellamme vaikuttaa. Loput ovat kohtalon ja sattumien käsissä. Pystymme ohjaamaan itseämme oikeaan suuntaan, mutta vaikka tekisimme kaiken kunnolla ja ohjeiden mukaan - voi lopputulos olla aivan jotain muuta. Tähän pätee myös sanonta; matka on tärkeämpi kuin päämäärä.
Sen sijaan, että elämme ajatuksissamme tulevaisuudessa tai kannamme menneisyyden murheita mukanamme olisi tärkeää elää hetkessä. Keskittyä tähän päivään ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Se on minusta taito, jota jokaisen tulisi kehittää. Minuutit, tunnit ja päivät vain vierivät ohitsemme kun kaikki ovat niin suorituskeskeisiä nykyään. Tuntuu, että elämämme tärkein tehtävä on tällä hetkellä suoriutua arjesta. Se, että selviää päivän pakollisesta ohjelmasta on päivän pääagenda; muu on sivuseikka. Emme huomaakaan kun kesä vaihtuu syksyksi tai lapsemme kasvavat isoiksi. Ainoa jota jaksamme ihmetellä kassajonossa on se, että minne se aika oikein katoaa? Vuodet vain vierivät ilman, että oma järki pysyy perässä. Niinpä.
Itse olen löytänyt tähän jonkinlaisen ratkaisun joka toimii ainakin omassa elämässäni. Tämä on taito, josta olen ehkä jopa hieman ylpeä koska olen tajunnut, että nämä ovat ainakin oman elämäni kulmakiviä joista onnellinen elämäni koostuu. Tämä on se taito ajatella asioita, josta uskon pitkälti oman onnellisuuteni johtuvan. Ja mikä parasta, tämän taidon kehittämiseen en ole tarvinnut rahaa tai valtaa, ainoastaan pienen pientä ymmärrystä itseäni sekä maailmaa kohtaan. Pitää pysähtyä, ihan oikeasti. Elämä ei saa olla väkinäistä suorittamista, sen pitää olla elämistä. Rakkautta, välittämistä. Pitää nauttia asioista joita teet, joten toisin sanoen tehdä niitä asioita joista nautit. Lopputulos ei kai voi olla muuta kuin hyvä? Sellaista, että yrität jokaisesta hetkestä löytää ne positiiviset asiat ja nauttia juuri tästä hetkestä. Tärkeää on rakentaa omanlainen elämä ja lopettaa toisten pillin mukaan tanssiminen.
Toki ymmärrän, että myös negatiivisia asioita tapahtuu koko ajan elämässämme. On tärkeää, että ne käy läpi ajan kanssa ja ottaa niistä opikseen. Jokaisesta vastoinkäymisestä ja negatiivisesta tunteesta voi oppia jotain. Nämä ovat niitä kokemuksia, jotka muokkaavat meitä ihmisinä. Käyttäytymisemme sekä ajatusmaailmamme muuttuu erilaisten kokemuksien kautta. Maailma muuttuu ja me muutumme siinä mukana. Saamme uusia perspektiivejä tarkastella elämää. Vaikka emme voi työntää surua elämästämme kokonaan pois, niin meidän on opittava elämään niiden asioiden kanssa. Jokaisen elämässä tapahtuu jossakin vaiheessa jotain surullista. On tärkeää, että näiden surujen läpi näemme ne iloiset ja hyvät asiat vielä elämässämme. Näiden pahojen tapahtumien kautta meidän pitää saada voimaa nauttia entisestään elämän tarjoamista pienistä iloista; koska negatiivisten kokemusten kautta tajuamme ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista vaan jatkuvaa muutosta sekä epävarmuutta. Niistä iloista on opittava tarttumaan kiinni, joita elämä meille tarjoaa.
Niinpä olen päättänyt, että elän tässä ja nyt. En halua olla enää suorituskeskeinen. Nautin tästä päiväkahvista joka on käteni ulottuvilla sekä tämän blogitekstin kirjoittamisesta. Muulla ei ole juuri nyt kovinkaan paljon väliä. Toisinaan pidän itseäni hulluna, koska saatan pomppia tuolla metsässä kauniiden maisemien perässä, maata kostealla nurmella katsomassa tähtitaivasta, kiivetä puuhun jotta näen kauniin auringonlaskun, ihastella hyönteisten tanssimista ilta-auringossa ymmärtäen että ne katoavat kohta talven tullessa - mutta nämä ovat juuri niitä arjen pieniä asioita joista jokaisella on mahdollisuus nauttia ilman suurta panostusta tai rahallista omaisuutta. Ne kauniit asiat omassa elämässään pitää vaan ymmärtää, ja niitä pitää arvostaa. Nykyäänhän kuvitellaan, että raha tuo sen onnen. Itse olen täysin eri mieltä. Onni lähtee itsestä, omasta asenteesta ja omasta tavasta katsoa elämää sekä omasta tavasta elää. Maailma ei aseta meille juurikaan rajoja, vaan me valitettavan usein asetamme ne rajat itse itsellemme. Me olemme itsemme pahin vastus. Uskokaa tai älkää.
Tuntuu, että monet säntäilevät paikasta toiseen eivätkä osaa yhtään pysähtyä ja katsoa mitä ympärillä tapahtuu. Tätä ominaisuutta kaipaan ihmisissä erityisesti. Tuntuu, että kaikki pyörii oman navan ympärillä eikä juuri välitetä muista - paitsi lähipiirin ihmisistä. Ihmisistä jotka ovat sinulle tärkeitä. Mutta minusta se on kaunista, että huomioi lähellä olevat ihmiset vaikka he olisivat tuntemattomia. Miksi meidän tarvitsee olla aina niin kovia ja kylmiä? Miksemme voisi tehdä maailmasta hieman parempaa paikkaa elää omilla pienillä hyvillä teoilla? Se voi olla hymy vastaantulijalle tai vanhuksen auttaminen. Ympärillämme tapahtuu paljon sellaisia asioita, joita me emme huomaa hössötyksemme seasta tai suljemme silmämme omien kiireidemme vuoksi.
Uskon, että kun nautit oikeasti elämäsi pienistä hetkistä, juuri siitä arjesta jota elät joka päivä, auttaa sinua löytämään onnellisuuden ja ilon elämääsi. Uskon, että se parantaa huimasti tyytyväisyyden tunnetta omaa elämääsi kohtaan. Lähipiirissäni elää paljon ihmisiä, joista huokuu ulospäin epätyytyväisyys omaan elämäänsä. En käsitä miksi, sillä heidän elämässään on kaikki hyvin. Paremmin kuin voisi toivoa; katto pään päällä, he ovat terveitä, heillä jokaisella on ihana perhe sekä ystäviä. Ei mitään miksi valittaa - mutta silti valittaminen kuuluu päivittäiseen toimintaan. Mielestäni tämä on jo syy katsoa peiliin. Jos on epätyytyväinen omaan elämäänsä, pitää pohtia mitä pitäisi muuttaa että asia olisi toisin. Mitä oikein elämältä odottaa ja kuinka tämän onnellisuuden voisi saavuttaa? Paljon on itsestään kiinni, eikä voi kuvitella että ulkopuoliset asiat voisivat sen onnen tuoda itselleen. Kaikki lähtee itsestä ja omasta asenteesta. Itse pitää nähdä vaivaa oman onnensa saavuttamiseen, sillä sitä onnea ei kukaan muukaan sinulle tuo. On surullista katsoa ihmisiä, jotka ovat epätyytyväisiä omaan elämäänsä ja jatkavat siitä valittamista - mutteivat ole valmiita tekemään mitään asioiden eteen.
Tuntuu, että monet odottavat elämältään koko ajan vain jotain. Pari kaveriani ruikuttavat koko ajan elämän kurjuudesta. Tuntuu, että he koko ajan odottavat jotain. Sitä jotain, mikä saa heidät taas onnelliseksi. Tämä voisi olla esimerkiksi matka ulkomaille tai uusi kallis laukku. Minä olen sitä mieltä, että elämässä ei pitkälle pötkitä jos materia tai jatkuva arjesta irtautuminen on ainoa asia joka tuo sinulle onnen. Koska se on vain sen pienen hetken onni. Olisi todella raskasta, jos minulla olisi koko ajan sellainen tunne että perus arkeni olisi aivan hanurista. Paljon kivempaa on kun oma onnellisuus on jatkuvaa sekä arkipäiväistä. Sitä, että koen päivittäin onnentunteita omasta elämästäni sekä iloa asioista joita elämääni kuuluu.. Vaikka arkeni on pääasissa sitä samaa, niin en edes kaipaa mitään uutta vaan minulla on todella hyvä näin. Edes viikonloput eivät juuri eroa arkipäivistä - mutta en valita, sillä kaikki on ihan hyvin. Oikeastaan todella hyvin. Pidän elämästäni, suurimmaksi osaksi ainakin. Jos en pidä, niin ne ovat hetkellisiä olotiloja jotka johtuvat joistakin negatiivisista vastoinkäymisistä. Koska se on fakta, että elämässä ei voi tapahtua koko ajan jotain kivaa - arjesta poikkeavaa. Siksi se oma arki pitää rakentaa omanlaiseksi, sellaiseksi josta itse pitää. Sellaiseksi joka tuo onnen itsellesi. Sellaiseksi, että olet tyytyväinen elämääsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen saamistani kommenteista, mutta pidetäänhän sisältö asiallisena! :)