Että mua ärsyttää. Sellaiset ihmiset jotka sokeana itselleen lupaavat ties mitä, vaikka todellisuudessa yksikään näistä lupauksista ei tule täyttymään ainakaan määräaikaan mennessä.
Minua ainakin hävettää jos olen luvannut jotain tehdä mutta en jostain syystään teekkään. Varsinkin jos kyseessä on perheenjäsen; minulle on lähtökohta että perhe vetää yhtä köyttä!
Ja kuka onkaan tällä kertaa kyseessä? No oma isäni.
Olen yli kuukausi sitten sanonut hänelle viasta autossani mikä tulisi korjata. Olen kuullut nyt ehkä kymmenen kertaa virkkeen että hän katsoo kun ehtii. Ehkä noin kahdeksan kertaa on lyöty lukkoon jo päivä milloin hän autoa katsoo. Arvatkaa onko katsonut? No ei ole.
Kaikkista eniten minua ärsyttää että luvataan ja ne lupaukset voidaan ihan tuosta vain ohittaa. Ei tule anteeksipyyntöjä tai pahoitteluita, ei olla aidosti huolissaan tai pahoillaan asiasta. Tuntuu, että ei edes kiinnosta koko homma. Miksi sitten edes luvataan? Omaa hyvää hyvyyttään koska ei osata sanoa ei? No nyt olisi jo korkea aika opetella.
Isäni on siis autonkorjaaja, joten hänelle ensimmäisenä viasta soitin. Painotin hänelle kuitenkin, että jos on kiireitä niin autoa ei tarvitse katsoa vaan voin viedä sen myös muualle. Mutta sanoi ettei tarvitse viedä, hän kyllä katsoo.
Siis kuinka sokea ihminen voi olla omille toimilleen? En usko, että hän tekee tämän ilkeyttään. Mutta se, että aikuinen mies ei osaa suunnitella ajankäyttöään niin että ymmärtää mitä ehtii ja mitä ei ehdi tehdä! Se minua ärsyttää eniten. Ei josain vaiheessa hälytyskellot ala soida, että nyt on tullut luvattua hieman liikoja? Ja kun tämä ei oikeasti ole ainut kerta, vaan kyseessä voi olla esimerkiksi sellainen että on luvannut illalla tulla käymään muttei ikinä tulekaan.
En jaksa enää edes ihmetellä näitä feidaamisia. Tai osittain ihmettelen, että kuinka joku pystyy. Esimerkiksi pari viikkoa sitten hän katsoi likaista autoani ja sanoi pesevänsä auton joku päivä. Tiesin samalla sadasosasekuntilla kun lause alkoi, että tämä ei tule ikinä toteutumaan. Ei ikinä. Kunhan puhuu, mutta mitään ei tapahdu. Surullista. Ei se, että ei pese autoani vaan se että päästelee suustaan sellaisia asioita joiden todenmukaisuudella ei ole mitään väliä.
Ai että vihaan näitä piirteitä ihmisessä. Ei auta asiaa, että piirteet löytyvät omasta isästä. Sellaisesta ihmisestä joka on ollut sinulle tietynlainen sankari ja esikuva. Olen ihannoinut hänen motivaatiotaan sekä asennettaan. Valitettavasti nämä kuvat ovat murtuneet jo, sillä tajusin että sitä ihmistä ei ole olemassa minkälainen olen toivonut hänen olevan. Hän ei tule ikinä muuttumaankaan sellaiseksi, vaikka olen yrittänyt häntä ymmärtää. Nyt on aika avata silmät ja lakata uskottelemasta itselleen muuta. Toinen ihminen kyllä kertoo nämä asiat aika hyvin käyttäytymisellään.
Tosiaan autooni vuotaa vettä; jalkatilat ovat aivan vedessä. Ei ihan pieni juttu siis. Tai osan vaihtaminen on pieni juttu eikä isälläni siihen kauaa menisi aikaa, mutta en todellakaan tiedä miten tuo auto saadaan kuivaksi ilman että se homehtuu ja märäntyy koko ruttana. Kuinka paljon pienemmällä oltaisikaan selvitty jos auto olisi korjattu heti?
Jos sitä soittoa ja konkreettista auton hakemista ei tapahdu tänään, niin huomenna soitan paikalliseen autohuoltoliikkeeseen sanoi isä mitä sanoi. Ihan varmasti loukkaantuu yms mutta minkä teet kun ihminen on sokea omalle toiminnalleen.
Olen oikeasti ollut tosi surullinen ja stressaantunut auton vuoksi. Tajusin, että turhaan minä tässä menetän yöuniani auton takia ja odottelen milloin toinen on valmis toimimaan. Niin kauan kun löydän itse ratkaisun omiin ongelmiini niin sen teen. Joten miksi odotan parempia päiviä toisen toteuttamana, kun voin myös itse varmistaa oman onnellisuuteni omilla toimillani?
On jotenkin jännä huomata, että voin ihan hyvin päästää irti elämässäni olevista huonoista asioista vaikka ne tulisivatkin lähipiiristä. En tarkoita että välit pitäisi lyödä poikki, mutta se etten enää kertaakaan aio kuunnella turhia lupauksia vaan alkaa toimimaan ihan itse. En tarvitse sellaista apua, jota ei haluta tarjota ihan aidosti ja välittämisen vuoksi.
Omat arvoni ovat sellaiset, että perhe ja heidän hyvinvointi on etusijalla. On valitettavaa että toisilla se ei ole niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen saamistani kommenteista, mutta pidetäänhän sisältö asiallisena! :)